1. Minkälaisia arkiruokia mahtuu teidän tavalliseen viikkoon?
Meillä tykätään kokkailla, mutta väsymys säätelee menua. Alhaisen kokkausenergian pikasössöjä ovat vaikkapa mustamakkara, kinkkukiusaus tai pekonipasta. Jos energiaa on enemmän, pöytään tulee lammastaginea, appelsiinimarinoituja broilerinkoipia, itämaisia lihapullia, makaronilaatikkoa, moussakaa tai palak paneeria. Viikonloppuisin on sitten aikaa kokeilla vaikkapa uusia reseptejä, joita bongaan esim House & Gardenin nettisivuilta.
Lähes joka ruoalla on lihaa, koska olen kalalle ja soijalle allerginen - eli olepas siinä tiedostava kokkaaja! Matkailu ja maailman maut ovat meille tärkeitä. joten valkosipulia, yrttejä, harissaa ja kookosmaitoa meillä kuluu paljon.
Kun olen oikein tulessa, leivon. Rakastan leipomista, se rentouttaa ja herkkujen syöminen se vasta piristääkin. Varsinkin hyvässä seurassa.
Jouduin välttelemään vehnää, ohraa ja ruista jossain vaiheessa, ja siitä jäi tapa tehdä itse leipää. Ja sitä meillä tehdään useamman kerran viikossa. Sekoita, kohota, kumoa -tyyppinen kauraleipä syntyy hyvin pienellä vaivalla. Ihana tuoksu, rouskahtavan rapea kuori...ah! Ei tarvitse sotkea käsiään ja aktiivista puuhasteluaikaa kuluu 10 min. Täytyykin laittaa resepti tänne! Voikkareita syön paljon ja myös baanaaneja ja jogurttia. Korvaan niillä välillä lounaan, kun en vaan jaksa kokata.
Suosittelen kaikille erilaisia valmistahnoja jääkaappiin. Niillä saa nopeasti makua ruokaan ja säilyvät hyvin. Pikaiset lihapulla syntyvät esim heittämällä kuullotettua sipulia, harissaa ja ras el ghanout -seosta jauhelihaan. (+suolaa, pippuria & kananmuna)
2. Kerro raflaavimmasta hiustyylistäsi vuosien varrelta
Elämäni ensimmäiset 34 vuotta vietin aikalailla konservatiivisesti vaaleissa hiuksissa. Tottakai yläasteella värjäsin ihan tummaksi hiukset muiden vanavedessä, mutta se kalpeus ja kajalin määrä kyllästytti pian. Mutta tänä keväänä repäisin, ja värjäytin hiukseni pastelliliiloiksi! Väri on aivan mahtava ja pidän siitä kovasti. Hiukset eivät näytä muovisilta vaan tyylikkään runollisilta - ja joukossa siis myös blondeja raitoja.
Lapsen saaminen on tehnyt minusta rohkeamman ja tuon monipuolisemmin esille sisälläni kytevän rock 'n rollin. Ja kai sitä 35-vuoden rapeassa iässä uskaltaakin jo vähän kohahduttaa. Mamaa hykerrytti loksahtaneet leuat ja aikoo jatkaa samalla tiellä.
3. Jos saisit viettää unelmaloman Suomessa (jep, sellainen Napakympin arpa), minne menisit ja mitä tekisit?
Menisin jollekin upealle, vanhalle merenrantahuvilalle, missä oma kokki tekisi ruoat ja aallot liplattelisivat jalkojen juuressa aamupalalla. Rannassa olisi kaunis vene ja rantasauna. Saunomista, veneretkiä, saaria, uimista, shoppailua lähiseutujen omintakeisissa putiikeissa, kenties pienet puutarhajuhlat. Ehkäpä Hangon tai Rauman seudulle?
4. Oletko jo miettinyt, mitä lapsesi tulevaisuudessa voisi(vat) harrastaa, elleivät sitten harrasta jo?
Lapseni harrastaa tällä hetkellä muskaria ja pulikointia, mutta 8 kk iässä äiti päättää, ei Poju. Toivoisin, että Poju jatkossakin harrastaa sellaisia asioita, joista todella tykkää ja joista hän saa iloa. Eritoten toivon, että harrastus löytyisi musiikin parista oli se sitten laulamista, soittamista tai tanssimista. Myös kädentaidot/taiteilusta olisi varmasti myöhemmälläkin iällä iloa.
Minulle on tärkeää, että lapseni saa olla lapsi eivätkä harrastukset ole taakka tai suoritus, Hirveän harvassa ovat ne leppoisat puuhasteluharrastukset - varsikin kun lapsi kasvaa. Eläköön 4h tai muut yhdessätekemisen kerhot, missä ei kisata. Salaa toivon, ettei Poju koskaan innostu joukkueurheilusta, joka on sekä minulle että miehelleni vierasta. Jääkiekon ja jalkapallon juniorivaatimukset myös tuntuvat aika koville. Mutta jos jaliskipinä syttyy, tottakai olen se raivokkaimmin kannustava äiti, joka leipoo myyjäisiin ja nyyhkii liikutuksesta katsomossa.
5. Paras vinkkisi kodin järjestyksen pitämiseen
Mama inhoaa siivousta, mutta välttämätön pakkohan se on - varsinkin kun lattioita nuohoaa yksi pieni pellavapää. Tässä muutama vinkki:
- Osta hyvät ja itsellesi mieluisat välineet - surkeilla välineillä hommaan menee tuplasti enemmän aikaa! Esim kunnon pitkähihaiset kumihanskat pitävät otteet ripeinä ja vastaleikatun appelsiinin tuoksuinen pesuaine piristää. Ostin juuri myös ihania kestorättejä hauskoissa kankaissa. Niiden ripustuslenkkeihin saa kirjoitettua kangastussilla mihin tarkoitukseen se on, Näin joka jutskalle/huoneelle on oma rättinsä.
- Rakastan läpinäkyviä säilytyslaatikoita, joista näkee heti, mitä sisällä on ja kylkeen voi dymota vielä tärppisanoja. Ne ovat auttaneet pitämään järjestystä yllä.
- Myös vakuumipussit ovat aivan huippuja! Niihin meillä on säilötty Pojun saamia vaaatteita, jotka odottavat vielä käyttöä. Ilmatiiviissä pusseissa voi huoletta nakata vaatteet varastoon ilman pelkoa kosteusvaurioista, pölystä jne.
- Ole kriittinen tavaroittesi suhteen. Myy turhat nettikirpparilla tai anna hyväntekeväisyyteen. Risat roskiin. Kun tietää kaappiensa sisällön & tavaroita on vähemmän, niitä tulee käytettyäkin.
- Astianpesuainevesi suihkepullossa lavuaarin reunalla auttaa pikatiskauksessa esim vauvanlusikoiden tms pienen käsitiskin hoidossa.
6. Lempivuodenaikasi? Kerro, miksi.
Tämä on paha! Sillä joka vuodenajassa on omat ihanuutensa. Mutta ehkäpä se on talvi, koska silloin ihmiset likistyvät lähemmäksi toisiaan. Ja on synttärini ja joulu. Lumi myös puhuttelee minua - lumi voi olla kaunista pumpulihöytyvää, tai viiltävän terävää. Se valaisee kaiken ja työntää pimeyden pois. Mutta toisaalta se on murhaavan vaarallista.
Syksy on taas sitten energian ja uuden aloittamisen (lue: itsepetoksen ) aikaa. Omenoita, pyöräilyä, vaikka mitä! Kevään murrosajat ja valo. Kesän vapaus....
7. Kerro, mikä bändi on mielestäsi ihan erityisen hyvä livenä,
Apua, nyt paljastuu, etten käy juuri koskaan keikoilla. Rakastan livemusiikkia, mutta en vaan saa koskaan aikaiseksi hankkia lippuja. Muse on todella hyvä livenä, mutta niin myös ihan tuntematon pianisti kuppilan nurkassa. Vaikuttavin kokemus viime vuosina on ollut Igor Stravinskyn Kevätuhri Kansallisbaletissa. Se musiikki iskee suoraan hermosyihin. Suomalaiset esittivät sen alkuperäisellä koreagrafialla, raaasti, nyrjähtäneesti. Taidemaailma pysähtyi ihailemaan. Kevätuhri on upea, alkuvoimainen, raaka, kauhean ihana. Kuunnelkaa sitä alusta loppuun, siinä on kevään raaka sielu tiivistettynä. Tsump-tsump-tsump -tsump-tsump! Joku kuolee pian, tsump-tsump!
8. Päiväkoti vai perhepäivähoito?
Perhepäivähoito, tai täällä Helsingissä hoitorinki. Oma äitini oli kotona koko lapsuuteni ja kävin hyvin pientä ala-astetta,Vaikka samaa en luultavasti pysty lapselleni tarjoamaan, uskon pieniin ryhmäkokoihin. Niissä aikuisilla on aikaa vastata lapsen tarpeeseen tulla kuulluksi ja nähdyksi.
9. Mikä oli suosikkiaineesi peruskoulussa?
Olin hikari ja tykkäsin monesta aineesta. Suosikit olivat historia, äidinkieli ja musiikki. Yläasteella kuvioihin tuli myös köksä.
10. Ehdota yhtä asiaa, joka uuden eduskunnan pitäisi päättää, jotta maailma olisi parempi paikka?
Kyllä lasten oikeuksien turvaamiseksi täytyisi tehdä jotain! Aivan liian moni lapsi on turvaa vailla! Liian myöhään puututaan, huostaanotetaan ja lapsi pääsee sijaisperheeseen tai adoptoidaan. Adoptointia pitäisi helpottaa. Ymmärrän, että lapsen suhde biologisiin vanhempiinsa on ns pyhää, mutta herranen aika sentään! Joku raja siinäkin! Kamalaa välinpitämättömyyttä ja väsymystä järjestelmän hampaissa! Myös rangaistukset lasten hyväsikäytöstä ovat häpeällisen alhaiset.
Summa summarum: kun alkutaival turvataan, on paremmat mahdollisuudet elämässä.
11. Kerro yhdestä mukavasta hetkestä viime kuukauden ajalta.
Tänään satoi ja oli harmaata aamulla, mutta tanssittiin pojun kanssa slovareita poski poskea vasten. Musiikki rentoutti meitä molempia.
Eilen olin pitkästä aikaa erossa perheestä, kun karkasin vauvauinnin infotilaisuudesta vielä hetkeksi kaupungille. Hiljainen kahvila iltasella, kuuma kaakao hyppysissä, ikkunan takana virtaava laiskanpullea Mannerheimintie. Kyllä tuntui, kuin olisivat korvat poksahtaneet auki pienen sukelluksen jäljiltä. Kukaan ei kysy, vaadi minulta yhtään mitään. Ei se univelkaa poistanut, mutta antoi happea sielulle.
Eilen olin pitkästä aikaa erossa perheestä, kun karkasin vauvauinnin infotilaisuudesta vielä hetkeksi kaupungille. Hiljainen kahvila iltasella, kuuma kaakao hyppysissä, ikkunan takana virtaava laiskanpullea Mannerheimintie. Kyllä tuntui, kuin olisivat korvat poksahtaneet auki pienen sukelluksen jäljiltä. Kukaan ei kysy, vaadi minulta yhtään mitään. Ei se univelkaa poistanut, mutta antoi happea sielulle.
Täytyyhän haastetta jatkaa! Haastan Kätsän käsistä -blogin kirjoittajan sekä xxx:n vastaamaan kysymyksiin, jahka saan laadittua kysymykset. Nyt Poju keskeytti puuhat!
Moi
VastaaPoistaSinulla kiva blogi
Onko tullu paljo käytettya kumihanskoja