Tapaus: Pompoti
Pohjoinen Asemakatu 10, Riihimäki
"Kivenheiton päässä Riihimäen rautatieasemalta sijaitseva tunnelmallinen kahvila-sisustuskauppa vanhassa puutalossa. Teetä, kahvia, itsetehtyjä leivonnaisia. Kokoperheen tapahtumia. Kesäisin terassi."
Matcha latten hinta: (ei vielä valikoimissa. Chai lattea saa)
Taustamusiikkia: kyllä
Pisteet:
Lapsiystävällisyys: 4/5
Tarjoomukset: 3/5
Oli paikkakunta mikä tahansa, Maman on aina löydettävä joku piristävä tukipiste = mielellään kahvila, jossa lämmitellä sormia teekupin ympärillä ja lepuuttaa silmiä & mieltä. Riihimäellä tuo paikka on ehdottomasti Pompoti, hurmaava pieni sisustuskauppa-kahvila, jossa voi shoppailla istualleen. Kaunista tavaraa kun on joka soppi täynnä.
Kun santsikuppia tullaan kaatamaan pöytään tietää, että kodinomainen ja värikäs atmosfääri on paikan kolmen omistajattaren ansiota.
Kun santsikuppia tullaan kaatamaan pöytään tietää, että kodinomainen ja värikäs atmosfääri on paikan kolmen omistajattaren ansiota.
Pompotissa myydään leluja, vaatteita ja sisustustavaraa. Japanilaiset Sonny angel -nuket tuovat onnea. |
"Kyllä sitä töiden jälkeen tarvitsee aika ajoin pienen Pompoti-hetken ennen kuin suuntaa kotiin 'iltavuoroon'", naapuripöydässä kaakaota siemaileva paikallinen lastentarhanopettaja / kanssamama hymähtää ja vahvistaa vaikutelmani.
On varmasti nautinto voida pysähtyä hetkeksi täällä, kun on koko päivän peuhannut pienten virtapiikkien kanssa. Kerätä ajatuksia ennen oman perheen tapaamista. Poimin idean talteen kaukana horisontissa siintävää työhönpaluutani varten.

Lapsiystävällistä menoa ja historian havinaa
Kesäterassi onkin varmaan lempeä ilmestys. Vuonna 1880 lastentarhaksi ja kokoushuoneeksi rakennetun Punaisen talon pihapiiri on tilava ja rauhaisa, vaikka matkaa asemalle on vain 300 metriä. Kevättalven pienten valonpilkahdusten keskellä voi vain haaveilla valoisasta vuodenajasta.
Kuumottavaa ajatella, että idyllisessä historiamiljöössä järjestetään myös kaikenmoisia tapahtumia, muun muassa kirppiksiä! Juuri nyt Mamaa kiinnostaa, millainen Pompotin pääsiäistapahtuma on. Luvassa on kaksipäiväinen kokoperheen tempaus 4.-5.4.2015. Lisätietoja julkistetaan pian täällä.
Ja sitten ne vauvaihmisten peruskriteerit visiittipaikoille. Tunnelma on täällä niin rento ja salliva, ettei paljon purista vaikka hoitopöytää ei ole. Vessan yhteydessä olevalla kapealla tasolla/lattialla hoitoalustan päällä homma hoitui ihan siedettävästi. Ruoan lämmitykseen saa apua ja syöttötuolikin löytyy.

Herkkuja omasta köökistä
Tarjoomukset ovat Pompotissa kaikki hyviä, vaikkei mitään fiininfiiniä gourmeeta olekaan. Syömämme pesto-fetapiirakka oli rehellisen krouvia ja maistuvaa. Osuvasti kupissakin höyrysi reilua kahvia. Vähän jäi kaivelemaan, etten testannut mitään makeaa, koska ne vitriinin kauniit kakut ja piirakat olisivat luultavasti olleet vielä enemmän mieleen.
Pompotin vahvuus on juuri siinä, että tarjoomukset tehdään itse. Se luo karaktääriä, sitä 'jotakin'.
Listalla on myös kahvinystävien iloksi erikoiskahveja ja muun muassa chai lattea. Mama elää toivossa, että hehkutus matchateestä kantaa hedelmää ja tulevaisuudessa matcha latte pääsee listoille.
Pompotissa järjestetään 4.-5.4. kokoperheen pääsiäistapahtuma, |
Kättentaputukset sisustuskaupalle
Pompotissa on ihania leluja, vaatteita, astioita ja koriste-esineitä kirjaimellisesti lattiasta kattoon. Rakastan pieniä, täysiä puoteja, joiden pitäjillä on silmää kokonaisuuksien luomiselle.
Tyhjänkoleat designputiikit harvoin vetoavat Mamaan. Nuuskiminen ja vähän vinksallaanolo on paljon kiinnostavampaa!
Tällaisessa paikassa sitäpaitsi nykynaisen metsästäjänvietit heräävät - tavarapaljouden keskeltä on aivan pakko löytää jotakin täydellistä omaa kotiinviemiseksi.
Pompotin ainut huono puoli on, ettei se sijaitse kotikaupungissani Helsingissä. Tarkoituksena on kuitenkin tehdä perheretki Riihimäelle (lue: Pompotiin) pääsiäisen tienoilla, jolloin kaupungissa on paljon kaikenlaisia tapahtumia, markkinoita ja puuhaa lapsille.
Ja tietysti vaihtoehtona ovat kesäkalendaariin jo buukatut junareissut ystäviä tapaamaan. Yllättäen Mamasta nyt tuntuu, ettei Riihimäellä enää koskaan tehdä salamavaihtoja tai junanvaihtojen välillä tapeta aikaa asemalaiturilla kolmioleipää nakerrellen.
Kannattaa ehdottomasti maistaa seuraavalla kerralla Pompotin makeita leivonnaisia! esim kinuski-puolukka-lemoncurd -piirakkaa.
VastaaPoistaKiitos vinkistä ja wau mikä makuyhdistelmä! Nyt tosiaan harmittaa, että nälkääni hotkaisin vain suolaista. Sain myös toiselta lukijalta kehotuksen maistaa paikan limepiirakkaa. Eli siis tultava uudestaan!
Poista