sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Adios vatsamakkarat, hellou tiimalasi!


M&S:n Waist Sculpt muovaa mukavasti.
Olin päättänyt pyhästi aloittaa blogini kirjoittamisen maailman mullistavalla  ja kaikin puolin päräyttävällä kirjoituksella kestovaipoista, mutta toisin kävi.

Synnytyksen jälkeiset vatsamakkarat ja niiden kuriin saaminen juhlavaatteita varten (sekä hämmentävä urheilulaji nimeltä muotoileviin alusvaatteisiin tutustuminen) vetivät pidemmän korren. Sillä naiset, tättädää! Mama löysi pelastuksen Marks & Spenceriltä!

Apua, boa on niellyt minut!

Johonkinhan se nahka olisi saatava rullattua. Tällä ajatuksella varustettuna jätin Pojun isänsä hellään huomaan, hyppäsin sporaan ja suuntasin Helsingin keskustaan. Sukulaisen ristiäisiä varten pitäisi solahtaa vartalonmyötäiseen, valkoiseen juhla-asuun, eikä tavallisten sukkahousujen yli kirmaava vauvamasu sovi kuvioihin. Alunperin Pojun ristiäisiin hommattu pitsimekko on onneksi Tiffany Rosen äitiysmallia, jolla saa masun huomaamattomaksi kauniin rusettinauhan avulla. Mama suosittelee lämpimästi harkitsemaan armeliaita ja stretchaavia äitiysmekkoja ristiäisten aikaan

Keskivartalon muotoilevat sukkahousut vievät lähinnä tunnon jaloista ja ovat äärimmäisen epämukavat (epäonnistunut testaus Stockmannilla muutama kuukausi takaperin), joten nyt päätin testata muotoilevia alusmekkoja.

Muistin nähneeni Sokoksen mainoksessa puuterinvärisiä muotoiluihmeitä ja suuntasin kulkuni sinne. Tokihan mekko tai korsettityyppinen ratkaisu olisi ihan mukava.

Alusvaatteiden lisäksi vain vähän
takakonttia nostavat ohuet sukkahousut.
Lyhyesti: se oli helvettiä 

En vaivaa teitä lukijat pitkäpiimäisellä kuvauksella hikoilevasta Mamasta kiertelemässä merkeittäin ripotellulla osastolla ilman haisuakaan omasta koostaan. Mennään suoraan koppiin. missä Mama kamppailee saadakseen alakautta kiskottua treenikuminauhamaisen hirvityksen päälleen. Mekon edellinen uhri on jättänyt helmaan pitkän vanan huulipunaa paetessaan, enkä ihmettele. Muotoilu on aika mieto sana kuvaamaan sitä kuristavaa ja hiostavaa tunnetta, minkä muotoileva alusmekko aiheuttaa. Ja jos on mukava, se ei muotoile. Loistavaa. Eikä tietenkään ole tarjolla ihonvärisiä keskivartaloon keskittyviä saumattomia muotoilijoita. 

Toivo herää

Olin jo luovuttamassa, kunnes menin Sokoksen katon alla majailevaan toiseen tavarataloon. Marks & Spencer on brittiklassikko, jonka kolmioleivät ja pumpulipikkarit ovat luoneet turvallisen olotilan saarivaltion asukkaille jo vuosikymmeniä. Viime lokakuusta alkaen Helsingissä, Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa on ollut mahdollisuus nauttia M&S -tunnelmasta - ja vuoden 2015 mittaan auvo koittaa myös muissa Suomen kaupungeissa.

Ja siellä niitä oli: lukuisia erilaisia malleja nimenomaan muotoilemaan uumasta tiimalasin jälleen! (tai ainakin linjakkaan!) Ja ilman, että pakarat soivat tai henki karkaa keuhkoista. 

Muotoilevien alushousujen akilleen kantapää on, että ne painavat usein pakaroihin ikävät uomat ja uppoavat muutenkin kivuliaasti lihaan, mikä minusta tuhoaa koko muotoilun ilon. Mutta voi onnea! M&S:n  Waist sculpt Tummy Control Waist Cincher kuulostaa hurjalta, mutta on pakaroilta saumaton ja pehmeä. Ja hintakin (29,95 e) reippaasti yli puolet pienempi kuin mitä mekosta olisi saanut pulittaa. Ihonvärisen luomuksen päälle pukeminen vaatii pientä voimaa ja tahtoa, mutta päälle saatua se on mukava. Muotoilua on rintojen alta alkaen eli selän allitkin ovat kurissa! 

Tummy Control -alushousut.
Äitiys on muuttanut Maman keskilämpötilaa eikä toivottavasti usein ole tarpeen käyttää näin kattavaa tukea tulevama keväänä. Joten kevyempikin versio oli samalla hankittava. Tummy Control -alushousut (24,90 e) ovat kaunista, malvanväristä pitsiä ja ulottuvat navan seudulle pitäen pahimmat kurissa, Housut ovat myös kauniit & mukavat yllä ja sopivat passelisti uusien M&S -liivien kanssa yhteen. (Ihmeiden ihme, sain ostettua myös liivit reippaasti kasvaneille hinkeille. Pienirintaisen on vaikea hyväksyä olevansa yhtäkkiä povekas c-kuppilainen!)


Kaikkien löytöjen jälkeen poimin vielä reippaan kokoiset sukkahousut, sillä liiallista kireyttä oli tähän päivään mahtunut jo ihan tarpeeksi. Lopullinen palautuminen vaati kuitenkin klassikkoja.




Sokeria, kiitos!

Loogisesti vietettyäni iltapäivän hikoillen vatsamakkaroiden parissa, livahdin liukuportaita kerrosta ylempänä sijaitsevaan M&S -herkkupuotiin. Pienestä mutta ihanasta puodista on jatkossakin hamstrattava turkish delighteja, joita tietääkseni ei saa mistään muualta Suomesta.

Kun vielä käteen mahtuu take-a-way tee, niin paluumatka kirjaa lukien tuntui epätodelliselta. Voipuneena, mutta energisenä havahduin sporassa pohtimaan; lapsi on kotona isänsä kanssa, käytin kallisarvoista kolmen kesken -hetkiä omiin menoihini eikä maailma murtunut, eikä kenelläkään ollut itku kurkussa. Voiko itselle ajan ottaminen olla näin helppoa ja antoisaa?  












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Avaa sanainen arkkusi!