|
Vimma ompeluttaa edelleen ison osan vaatteistaan Suomessa |
Vaikka maailman tantereet tärisevät ja talous kompastelee, usko Suomessa valmistettuihin lastenvaatteisiin elää vahvana. Tänä keväänä nähdään huippudesignia, joka pistää aika monen sukat pyörimään jaloissa.
Kuvat merkkien omia
Kirjoitin noin puolisen vuotta sitten kotomaassa ommelluista lastenvaatteista. Nyt, kun kevätuutuudet ilmaantuvat lumen alta kuin auringonlämmittämät ensi kukkaset, niin vähemmästäkin sekoaa. Upeaa, mahtavaa! Raskaasta talvesta huolimatta suomalaiset merkit ja kuosisuunnittelijat eivät ole jääneet tuleen makaamaan vaan ovat paiskineet olan takaa töitä tehdäkseen entistä parempia ja kiinnostavampia mallistoja. Ompelijoiden tarjonnassa näkyvät kotimaisten kangassuunnittelijoiden upeat uutuudet. Monet ovat myös petranneet selvästi verkkokauppojen ja nettisivujen kanssa. Bravo Höö ja Hellapuu!
|
Poutapukimo |
Ehkä kotimaisessa lastenvaatteessa on sellaista turvallisuuden ja pehmeyden ja humaaniuden tunnetta, jota tänä päivänä niin kovasti kaivataan. Ja että pysähdytään arvostamaan sitä mitä pitää kädessään. Jonkun työtä.
Nyt joku siellä huokaa, että olisihan se kiva, mutta se hinta! No, itselläni on sellainen taktiikka, että ostan vähintään noin 40% kaikista lastenvaatteista käytettynä, mikä tarkoittaa huomattavaa säästöä. Sen ansiosta pystyn tilaamaan aika ajoin jotakin herkullista joko kotimaiselta pienyrittäjältä tai merkiltä. Ja jos vertaa monien hehkuttamien merkkien kuten Molon, Bobon ja Popin hintoihin, niin kotimaisten tekijöiden eivät niitä ylitä.
|
Ainolaan on tulossa myyntiin ihana eläinkangas.* Hellapuun Pop poro-
mekko. Kuosia on nähty linnanjuhlissakin, *Poutapukimon lempeyttä. |
Lopussa olevalla
linkkilistalle on nyt löytynyt uusia, kiinnostavia tekijöitä. Lukekaa, nauttikaa ja pitäkää Visa-kortistanne kiinni. Nämä ovat loistavia!
Siksi suosin suomalaista
Pidän hyvin paljon siitä, että merkeillä on kasvot ja aivan oma identitetetinsä. Suomalainen identiteetti. Facebookin kautta suomalaiset tekijät tavoittaa sujuvasti ja tuntuu, että tässä ollaan oikeasti dialogissa.Kuinka usein sitä on ajatellut, että olisipa tuo kiva, mutta eri värisenä. Avaapa suu FB:ssä ja tadaa - toiveesi voi toteutua! Monet merkit järjestävät ihan äänestyksiä.
Näen Made in Finland -muodin peräänkuuluttamisen ja suosimisen eräänlaisena yhden äidin kapinana massoittumista vastaan. Näin voin tarjota suomalaisille yrittäjille (yleensä toisille äideille) mahdollisuuden toteuttaa omaa kutsumusammattiaan muodin saralla.
|
Terveisiä PK-seudulta: Vuoriortta hiippapipo,
Muution reput ja Otus ateljeen Balloons-mekko ja laukku. |
Muodissa on jo pitkään ollut vallalla sellainen broilerimeinnki: tehotuotantoa ja vauhtisokeutta. Käsi pystyyn kenestä alkaa olla jo uuvuttavaa mennä vaateostoksille (itselle tai lapselle) ihan siitä syystä, että rättiä toisen perään on niin tolkuttomasti eikä mikään meinaa erottua edukseen.
Tai itseasiassa jokin pomppaa: nimittäin hyvät myyjät ja kauppiaat. Aivan samoin kuin suomalaisilla pienmerkeillä, joihin saa Facebookissa ja muissa sähköisissä kanavissa helposti henk koht yhteyden, myös vaatekaupoissa sitä huomaa suuntaavansa sinne, missä joku on pistänyt itsensä likoon. "Hän valitsi tämän myyntiin, hän tykkää tästä. Jaahans, tuohon ihmiseen minä luotan, tämä tuntuu omalta. Häneltä on kiva ostaa, täältä löytyy aina jotain."
Oli vaatteen alkuperä Bangladesh, lähiön kirpputori tai kotimaisen pienmerkin helmi, niin haluaisin, että lapseni iloitsee niistä, ja pitää niitä aarteina. Että vaatteet olisivat pienelle ihmisentaimenelle jotakin pehmeää kovaa maailmaa vastaan.
|
Melli Ecodesignin vaatteet ovat kangasta myöten kotimaisia. SS16 mallistossa on sekä hempeitä intiaaniprinttejä että voimakkaampaa ilottelua. Uusi naistenmekko myytiin heti loppuun, mutta lisää tulee (myös vaalissa väreissä) pääsiäisen aikaan. Naisten leggarit vasta alkusyksystä. |
Ja on tässä takana myös se jatkuva ärtymys joskus liian lokeroivaan lastenmuotiin. Minullehan ei kukaan sanele millaisissa vaatteissa poikani sopii kulkea. Sillä jos antautuisin valtavirtaan, lapseni kulkisi pääosin mielikuvituksettomissa tummansinisessä ja ruudussa ja rähinädinoissa. Toki kivoja nekin, mutta eivät ne yksistään riitä kuvaamaan pienen pojan maailmaa.
Mitä pöhinää kangaspuolella!
Kangasmarkkinoilla sitä uutuussutinaa vasta riittääkin, ja Facebookissa myyntiintulopäivää odotellaan kuin kuuta nousevaa.. Majapuu, Paapii, KatiK design, Pehemiä, Käpynen ja Verson Puoti kisaavat kovaa uutuuskankaiden suunnittelussa ja tuuttaamisessa maailmalle. Myös Nosh edustaa suomalaista kangassuunnittelua,vaikka heidän valmisvaatteensa ommellaankin Euroopassa.
Leena Renko ja
Milona Sadekallio ovat kiistatta kaksi kangasmaailman suurinta tähteä, mutta muitakin suunnittelijoita riittää vino pino.
|
Paapii |
Mikromerkkien eli lähinnä Facebookissa toimivien pienyrittäjien luomuksissa suomalaisen kangassuunnittelun kova taso näkyy: tilata voi vaikka millaisia ihanuuksia. Vain mielikuvitus on rajana.
Osalla kangaspuodeista on myös vaatemallistoja tarjolla. Tätänykyä Majapuu
keskittyy vain olennaiseen eli kankaisiin, mutta Paapii taas ottaa askeleen vaatepuolelle. Yksi pois, toinen tilalle.
Mutta kangassivujen seuraamisella on ollut seuraamuksia. Olen alkanut ottaa ontuvia askelia ompelun saralla eli ostanut ihanuuksia jemmaan ja pommittanut ompelutaitoisia ystäviä opettamaan. Itse tekemällä kun saa helposti ja edullisesti esim leggingsejä, joiden surauttamiseen minunkin hyvin vajavaisilla kyvyillä pitäisi kyetä. Puolikin kangasmetriä usein riittää taaperolle.
Kankaisiin tutustuminen kannattaa myös siinä tapauksessa, jos on tilaamassa FB-ompelijalta. Esimerkiksi oikein ystävällinen FB-yrittäjä voi olla suostuvainen tilaamaan toivomiasi kankaita. Tekijöiltä voi myös kysyä löytyykö jotakin omaa suosikkia tai sen kaltaista tilaustyötä varten.
Muun muassa edellämainituista syistä Mama on ainakin kasvatellut Pinterestiin omaa
Wannabe maker: fabrics and patterns -kansiotaan, johon on kätevä linkata aina tarpeen tullen. Pinterestissä myös pysyvät kaikki haavevaatekuvat ja unelmakankaat varmassa tallessa - vähintään makoisia päiväunia varten.
|
Satukumpu-kangas, Verson puoti |
|
Mehujäätaikaa-kangas, Käpynen |
----------------------------------------------------------
MISSÄ PÄÄSEE NÄKEMÄÄN LIVENÄ?
Vaatteita on kiva päästä näkemään livenä, varsinkin uusia tuttavuuksia. Suomi on markkinoiden luvattu maa, ja monet näistäkin merkeistä osallistuvat erinäisiin tapahtumiin. Myös omia myymälöitä löytyy, tsekkaa listalta.
Esimerkiksi näissä tapahtumissa pääsee tänä keväänä hypistelemään Made In Finland -muotia
----------------------------------------------------------
VINKKI FB-SHOPPAILUN ALOITUKSEEN
FB-maailmassa on pakko sukeltaa tunteella. Helpointa on aloittaa tilaaminen pienemmästä eli lippapipoista, joita tekee lähes kaikki käsityöyrittäjät. Kannattaa kysellä ja kertoa omista toiveista niin selkeästi kuin mahdollista. hakea yhteisymmärrystä sanoin ja kuvin.
Myös tekijän työnäytteitä selailemalla
saa jonkinlaista kuvaa osaamisesta.
Ylipäätään Facebook-yrittäjien hintataso on maltillinen. Esimerkiksi pitkähihaisen paidan saa postilaatikkoonsa parilla kympillä, mutta settien tai useamman vaatteen ostaja saa yleensä edullisemman kokonaishinnan. Kysy rohkeasti!
Jos vaatteessa on jotain pielessä, kannattaa ottaa heti yhteyttä tekijään. Rehellinen yrittäjä kyllä korjaa esim liian ison vaatteen. Postikulut laitetaan tällaiseessa tapauksessa usein puoliksi. Ja huom! Ommelluille vaatteille on oma fanijoukkonsa ja kirppiksensä,eli luomuksista pääsee kyllä eroon jos nyt tulisi joku huti tilattua
----------------------------------------------------------
LINKKILISTAUS
|
ÄR ÄR |
----------------------------------------------------------
Kevät 2016 on mahtavan monipuolinen kattaus
mustanpuhuvaa graafisuutta,
väri-iloisia printtejä ja nostalgiaa.
--------------------------------------------------------------------------------
|
Aarrekid ss16, Under the sea |
SPECIAL GUEST STAR: AARREKID
Taas on aluksi pakko nostaa esiin merkki, jonka tuotanto ei ole Suomessa, mutta muuten edustaa suomalaisen lastenvaatesuunnittelun huippua. Ja siksi, että kevät/kesä 2016 -mallisto on heidän parhaansa koskaan. Katso lisää uudistetuilta nettisivuilta.
On toki mainittava, että Aarrekid, Mainio, Papu, Gugguu ja Metsola edustavat volyymeiltään vähän isompia merkkejä, joten tuotanto on ehkä osittain siitä syystä Euroopassa tai kauempana. Mene ja tiedä.
www.aarrekid.fi
----------------------------------------------------------
MERKKEJÄ
Napikas. Positiivisia, toimivia ja tyylikkäitä lastenvaatteita. Perheyritys Kärsämäeltä. Nettisivut vähän heikot, mutta kauniita takkeja ja vaatteita jokatapaauksessa tarjolla.
Arcoiiris. Uusi, pienenpieni merkki, jonka tekijä tunnelmoi taidolla 60- ja 70-lukujen kankailla.
Höö. Ihanaa, että lahtelaiset teettävät vaatteensa Suomessa! Höön kevät on raikkaan puna-musta-valkoinen. Taisin vähän rakastua. Myös äideille!
Hilla 100% suomalainen merkki. Verkkokauppa, mutta saa myös Prismasta ja K-Citymarketista!
Melli Ecodesign 100% suomalainen merkki, jolla heille suunniteltuja kuoseja, mm Leena Rengon käsialaa.Toisin kuin olettaisi, tämä suomalainen merkki Jyväskylän seudulta on tosi
passeli hoikille lapsille. Bodeissa tuplanepparit, mikä pidentää käyttöaikaa selvästi. Myös äideille!
Otus Kierrätys- ja luomumateriaaleja, mutta ennenkaikkea ihania otuksia. Sympaattinen pienmerkki tekee ilostuttavia vaatteita lapsille ja aikuisille. Kivijalkamyymälä Keravalla, mutta lisäksi nettikauppa.
|
KatiK designin Peppi-mekkoja |
|
Keltainen ahmapaita ja kukkamekko (Punainen Norsu),
puolipallokuosisia vaatteita (Sampsukka)
Mustavalkoisa mekkoja (Napikas)
Pitsisomisteinen tuubihuivi (Poutapukimo) |
|
Tuuni ja Loru |
|
Marakattimarssi |
|
Arcoiiris |
|
Höö! Lujaa Lahdesta! |
Vimma. Pääkaupunkiseutulainen merkki, jolla kovia nimiä tallissaan. Uusimman malliston kuoseja suunnitellut mm Minni Havas. Kauniita, hauskoja ja valtavirrasta iloisesti poikkeavia lastenvaatteita! Myös äideille! HUOM! Suurin osa tuotannosta siis Suomessa, mutta jotain myös lähituotantona Virossa! Verkkokauppa osoitteessa vimmacompany.com
Hellapuu Vanhan Rauman sydämessä majailee Hellapuun mainio poppoo kivijalkamyymälässään. Designtalon ihanuuksia saa nyt helpommin, sillä upouusi verkkokauppa avautuu näillä näppäimillä! Tunnetaan omista kuoseistaan ja lämminhenkisyydestään. Pop poro -kangas on jo ilmiö. Kuosikuningatar Milona Sadekallio & co rokkaavat tykimmin! Ja ehdottomasti myös äideille.
Punainen Norsu Hauskoja kuoseja ja ekoa länsirannikolta! HUOM!!! Suurin osa tuotteista tehdään Suomessa, mutta trikootuotteet ommellaan Portugalissa. Myös äideille!
Eilen design Täysin kierrätysmateriaaleista valmistettuja, oivaltavia & raikkaita lastenvaatteita ja muuta mukavaa. Mahdollisuus myös vaatekutsuihin kotona!
Marakattimarssi Kivijalkaputiikki Lahdessa myy omaa ja muiden merkkejä.Merkin sivu-uudistus päällä, mutta Facebookissa nähdyt vilaukset antavat uskoa, että nyt on keskitytty tuottamaan hyvä, eheä mallisto.
Manda ekohenkisiä, kauniita neuleita.
Muute. Helsinkiläinen laukkumerkki, jonka lasten reppu sai sydämeni kipinöimään. Ah! Myös äideille ja isille!
Sampsukka Vaatteita ja kankaita Joensuusta. Myös oma kivijalkakauppa.
Kimperi Kivijalkamyymälä Jyväskylässä & lukusia jälleenmyyjiä. Kevätuutuuksia ei ole näkynyt, mutta on tuo klassinen pupujuna vaan edelleen huippu.
Maitotyttö. Imetysvaatevelholta saa myös suloisia lastenvaatteita. Ja ei unohdeta ihania huppupyyhkeitä ja taikaviittoja rantaleijonille! Jeiah!
Muru Nimi kertoo kaiken. Sympaattisia vaatteita kaikenikäisille lapsille. Omaa kuosisuunnittelu, jota nähty myös Nallen kestovaipoissa.
Onnilainen Iloisia lastenvaatteita Huittisista!Myös oma kivijalkamyymälä verkkokaupan lisäksi.
Tuuni ja Loru Runollinen helsinkiläinen merkki, joka suunnittelee kunnianhimoisia, muotoon nojaavia lastenvaatteita. Tosin tällä hetkellä vain tytöille.
Kaino Ihania neuletuotteita koko perheelle! Tunnetaan uskomattoman kestävistä villahaalareistaan, mutta tarjolla myös paljon muuta ihanissa väreissä ja materiaaleissa, Värien nimetkin kuin ystäviä: ranta, vilja, toffee, helle!
Jujuna. Nyt huhtikuussa aloittava uusi pienmerkki. Verkkokauppa ei siis ole vielä auki, mutta FB-sivuilta voi käydä kurkkimassa mitä ihania kettuja ja kuormureita vaatteissa tuleekaan seikkailemaan.
|
Pupujunatoppi (Kimperi), froteeleppishame (Myllymukset),
kissakankaat (Majapuu), pilvikangas (KatiK design), sydänpaita (Hilla) |
Johanna K design: ihania neuloksia, jotka tehdään alusta loppuun Taivassalossa! Kohtuulliset hinnat ja ihana laatu. Robotti-puuvillaneuleita tässä odotellaan. Kuosin suunnitellut Oiva 5-v. :) Myös äideille!
Poutapukimo. Suloisia prinsessavaatteita ja asusteita harkituin yksityiskohdin. Kaikessa leijuu yllä sadunomainen ja lämmin tunnelma. Pouta-mallisto sekä omasuunnittelemia - ja tuottamia kankaita. Verkkokauppa osoitteessa poutapukimo.com
Neenuska. Selkeitä ja värikkäitä printtivaatteita.
Ipana-aitta Tajunnanräjäyttävän ihanista takeistaan tunnettu merkki käyttää paljon kierrätyskankaita. Uniikkius siis taattu.
Ommellinen: ompeluun hurahtaneen naisen hauska merkki. Vaatteita taaperosta aikuiseen.
Nopsuopsu. Ruusukepipoistaan tunnettu pipospesialisti.
Myllymuksut. Juupajoelta tärähtää! Myllymuksut on isohko merkki, jolla on retrohenkisiä printtejä, joustofroteeta mallistossa ja myynnissä myös kestovaippoja ja kankaita. Suositun merkin tehtaanmyymälä palvelee Juupajoella vanhassa navetassa.
Teelikanmentten. Nämä vaatteet pursuavat lapsuuden iloa ja loruttelevia hetkiä. Miksei paidalla voisi olla häntää tai hihat pilviä täynnä?
Vuoriortta hyvänolon merkillä tyylikkäitä asusteita ja vaatteita. Niin pehmeitä! Myös äideille!
ÄRÄR. Keskisuomalainen itseoppinut vaatevelho, jolta tipahtelee tapahtumiin ja Makers Market-nettikauppaan kaikenmoista kiinnostavaa.Jyväskylän karnavaaleille menijöiden kannattaa ehdottomasti tsekata, mistä ÄR ÄR:ässä on oikein kyse!
|
Takki (Ipana-aitta), korvaläpällinen lippapipo (Lempi), Lippapipo (Millineeri) applikoitu kettumekko (Teelikamentten) |
FACEBOOK-YRITTÄJIÄ
|
Jumpsuit ja mekko (Kakarat), Hiippabodyt (Helmikki) |
Näistä osa tekee myös kodinsisustustuotteita. Kannattaa kahlata kansiot läpi
Amalian aitta
Elina Wee iloiset ompeleet
Helmikki
Handmade by Mariaira
Handmade SariJohanna
Hellä design
Johannan Zumba
Jujuna
Kakarat
Lempi
Luovala
Mini Oo Design
Millineeri
Mittaommel
ModaKidz
Nalala
Ninan helmet
Teelikamentten
KANKAITA & VAATTEITA
Koot eli KatiK design. Rokkaavaa menoa kangasmaailmassa. Mukana myös lasten- ja aikuistenvaatteita. Esimerkiksi hauskoja Peppi-mekkoja! Kivijalkamyymälä sijaitsee vanhassa baarissa Varkauden keskustassa. Raitaa, rakkautta ja rokkenrollia sulassa sovussa. Tunnetaan Freak Circus -kuoseistaan.
Paapii: Siirin & Myyryn ja muiden hellyttävien printtihahmojen emo. Kankaita ja nykyjään myös vaatteita lapsille ja naisille.
Viljamin Puoti. Kiinnostavia omia kankaita, lastenvaatteita ja sisustustuotteita, No kun se niiden pandakuosi vaan on niin... <3 Toimiva verkkokauppa sekä myyntipiste Espoossa.
Ainola: kauniiden kankaiden lähde tämäkin. Esimerkiksi tajunnanräjäyttävä värityskangas Etanan elämää on Ainolan kangas. Myös valmisvaatteita, mutta outoa kyllä, ei hienoista printtikankaista.
Verson Puoti. Kangastuotantoa, kangaskauppaa ja ihana Taimi-vaatemerkki lapsille ja aikuisille. Nettikaupassa vaatepuoli kumisee aina tyhjyyttään eli ihanuuksia kannattaa hamuta tapahtumista kuten Lapsimessuilta.
Majapuu. Omaa tuontatoa ja muidenkin luomuksia. Satojen kankaiden keidas.
Pehemiä Edellämainitun kova kilpailija, mutta myös kangastuotannoissa kumppani. Ei oo pää pehemiä Pehemiällä :D
Käpynen. Oman tiensä kulkija. Paljon kiinnostavia digiprinttejä.
----------------------------------------------------------
Kiitos seurasta ja kuulemisiin! <3 Mama
|
Mandaneule |