Vauvanruoka pisti äidin unetkin mössöksi

Se tapahtuu salakavalasti: yhtäkkiä unta ei saa päivällä eikä yöllä ja oma unirytmi on tipotiessään. Taustalla lurkkii usein ruokamörkö, joka valvottaa armotta.
Monen puolivuotiaan äiti  kun löytää itsensä tilanteesta, että kaikki, mitä on oppinut lapsensa ruoantarpeesta on heittänyt häränpyllyä. 

Kello on kaksi yöllä. Olen vieläkin hereillä, vaikka on väsyttänyt koko päivän. Poju on mennyt nukkumaan kymmeneltä ja on ollut siitä asti tyytyväisenä unten mailla. Mielessä pyörii, että onkohan nyt tullut tankattua Pojua tarpeeksi? Saakohan tänä yönä nukkua? Ja pitäisiköhän ostaa Pojulle sittenkin toinen haalari? Mieli harhailee, kello tiksuttaa.

Mies kuorsaa käsi otsalla ja tunnen ärtymyksen aallon: kiva, että joillakuilla uni tulee nappia painamalla.  Silmiä kirvelee ja kehoa särkee, kun väsyttää niin.  Ja mieltä puristaa tieto siitä, ettei huomenna jaksa olla kauhean hyvä äiti.

Valvomisongelma ilmaantui, kun Pojun unirytmi alkoi heittelehtiä: taustalla kiinteiden opettelu ja ensimmäinen nuha. Sairastelun takia toki hetkellisesti valvottiin paljon, mutta ennen kaikkea se tarkoitti sitä, että äidin suojeluvaistossa meni nupit kaakkoon ja Mama ylikierroksille. 

Yhtäkkiä ollaan tilanteessa, että äiti ei nuku kun vasta aamun pikkutunneilla ja pieni pinnasänkyterroristi herää joinakin öinä kahden tunnin, toisinaan kolmen tai vaikkapa seitsemän tunnin välein. Ja mikään muu kuin äidiltä saatu ruoka ei auta. Oli paljon helpompaa kun tiesi, miten yöt menevät.

Pienokaisen kiljuva yönälkä on epämieluisa vieras Maman kodissa, jossa Poju on jo pitkään nukkunut kunnon yöunia iltatankkauksen voimin. Kiinteitä on syöty imetyksen ohella jo parisen kuukautta, mutta takaraivossa kalvaa tietämys siitä, että kiinteiden määrää pitää nyt selvästi kasvattaa, mutta ei hajuakaan kuinka paljon.




Tuntuu, kuin olisi joutunut takaisin lähtöpisteeseen, sinne sairaalaan ala-aulaan josta yhdessä onnellisina, mutta hermostunein käsin kannettiin Pojua autoa kohti. 

Paljoa ei lämmitä kokeilemalla sen oppii -tyyppiset vinkit. Ihan valmis ratkaisu huushollin pyörittämiselle olisi kauhean kiva juuri nyt.

Paras itsehoito löytyi naapurista

Koomaisena Mama huomaa kiertelevänsä ongelman ympärillä, ja tilkitsevän sopivista kohdista kunnollisen remontin sijaan. Puuroja on alettu antaa  illan lisäksi myös aamulla, ja maisteltuja purkkiruokia yritetään tuupata masuun aina kun mahdollista, mutta kunnollinen suunnitelmallisuus puuttuu. Poju on sitäpaitsi aina hyväntuulinen ja maitoa riittää, joten siksikään pontta asian haltuunottoon ei löydy.

Olin sopinut itseni kanssa, että aluksi mennään purkkiruoalla ja määrien kasvaessa alan opetella vauvalle kokkailua. Tukipyöristä on kuitenkin vaikea päästää irti.

On sikäli surkuhupaisaa, että leipomista ja kokkailua harrastavan ihmisen suurin mörkö on yhtäkkiä juuressoseiden valmistus. 

Toimeen tarttumisen sijaan ajaudun testaamaan liutaa erilaisia poppakonsteja oman unettomuuden hoitoon. Olen yrittänyt mennä ajoissa sänkyyn lukemaan, jotta uni tulisi leppoisasti. Ei unta. Olen yrittänyt puuhastella siihen asti, kunnes on ihan tööt ja vasta sitten sänkyyn. Ei unta,  Olen yrittänyt ajatella mukavia tai olla ylipäätään ajattelematta. Ei unta.  Yritin syödä keveästi, yritin syödä tukeavasti. Yritin juoda enemmän, yritin juoda vähemmän. Yritin maistella pientä makeaa tai hakea sokerihumalan tv:n äärellä. Ei unta.

Tuttujen kotikonstien petettyä käännyin Googlen puoleen. Se oli virhe. Ensimmäisenä silmiin osuu Terveyskirjasto ja vedän herneen nenään, vaikka yleisluontoinen lörinä tuskin on tehty äideille. Mutta silti Mama on vakuuttunut, että Terveyskirjastoa pitää joku äärimmäisen ikävä ihminen.

Ivallisen oloinen itsehoito-ohje kun tuntuu sanovan, että kenellä tahansa, jolla on selkärankaa saa unirytminsä kuriin.

"Henkilön sisäisen kellon määräämä nukahtamisaika siirtyy parissa viikossa toivottuun aikaisempaan aikaan, jos henkilö vain herättää itsensä joka aamu työn tai sosiaalisen elämän edellyttämään aikaan. Säännöllinen aamuherääminen myös viikonloppuisin on tehokkain keino myös estää ongelman toistumista."

Olen aina ollut aamu-uninen ja äitiysloman ihanuuksia on se, ettei tarvitse pistää herätyskelloa soimaan vaan voi aamulla herätä luonnottoman luonnollisesti joko lapsosen tai oman tarpeen mukaan. Ja viikonloppuisin Isukki ottaa ruorin ja Mama lepää. Piste.

Sitten se iski. Taas siellä naapurin Annin design-ruokapöydän äärellä: ei tässä ole kyse vain yöherätysten vaihtelevasta määrästä ja iltatankkauksesta vaan olen ylipäätään niin stressissä Pojun syömisestä & kehityksestä.

Ei ole helppoa, kun yhtäkkiä isolla pensselilillä maalaavan innostujan täytyy keskittyä luomaan tarkka päivärytmi ja oppia kokkailemaan aivan eri lailla. Turvallista, hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Ja myös syödä itsekin hyvin siinä sivussa. Ja sovittaa tämä kaikki jo opittuihin tapoihin. Apua. 

Anni antoi käteen Matleena Lahden Vauvaperheen keittokirjan, jossa on joka ohjeeseen merkitty minkä ikäiselle se sopii. Silmiin osui heti puolivuotiaalle sopiva bolognese, josta voi ottaa aikuisille eroon oman satsin jota viritellä suolalla. Onnistuu!

Olen toki käynyt silmittelemässä Marttojen nettisivuilla vauvaruokien teko-ohjeita  ja löytänyt perussuosituksista poikkeavan Lastenruokavalmennuksen nettisivuille, joilla annetaan vinkkejä ja tarjotaan käytännön kursseja. Mutta ne eivät siltikään ole antaneet sitä kaivattua tuuppausta tekojen tielle. Pelko tehdä virheitä on niin suuri. Ja väsymys.

Anni syöttää omaa samanikäistä poikaansa pöydän toisella puolella. Itse sössätty banaani uppoaa pikkuherraan muitta mutkitta. Miten helppoa olisikaan tehdä banaanista, mustikasta ja korvikkeesta smoothie...

Kaiken kukkuraksi kirjastosta tuli tänään viesti, että varaamani Minä syön itse - sormiruokailun käsikirja on saapunut. (Niin myös Fifty Shades of Greyn osa 1.  Sidottu. Tunnen huvittuneisuutta kun haen eriparisen, mutta ah, niin kotiäitimäisen kirjakaksikkoni kirjastosta.) Olen aiemmin silmitellyt erilaisia blogeja, muun muaassa Lenni led-weaning-blogin vauvoille sopivia ruokaohjeita.  Mutta vasta konkreettiset kirjat käsissä tuntuvat auttavan eteenpäin.

Yhteinen viesti kirjoissa tuntuu olevan, että samalla kertaa voi tehdä koko perheelle ruoat. No, jos nyt se onnistuisi edes joiltakin osin, niin mainiota. Ruokahuollon logistiikan suunnittelu alkaa näyttää jo mahdolliselta. 

Isukki tuuppaa Pojun suuhun kauravelliä ja on ottanut iltaa entistä tiukemmin haltuun, jotta saan vähän olla omine puuhineni ja ajatuksineni ennen nukkumaanmenoa. Oman ajan puutekin on varmasti valvottanut. Aivot tarvitsevat askartelutilaa.

Huomenna on sitäpaitsi Maman vauvaköökin ensimmäinen päivä. Päätös on nyt tehty ja olo rennompi. Ja eivätkös ne silmätkin jo lumpsu lupaavasti.