Sukellus kuvataiteeseen on vauvalle lastenleikkiä

Sitä kuvittelee tietävänsä mikä kiinnostaa omaa lastaan. Mutta ei: Poju ojentelee käsiään aivan eri taulujen suuntaan kuin olettaisi. Ja rajattoman mielenkiinnon kohteiksi sopivat myös kuviollinen lattia ja kiiltävät kattovalot.

Taidekuluttajana vauva on asian ytimessä: se mistä saa kiksit, on itselle hyvää taidetta.

Ollaan Pojun ensimmäisessä taidenäyttelyssä Riihimäen kirjaston galleriassa. Helena Hajannin väririkkaat, ilmeikkäät ja elinvoimaiset maalaukset ovat ilmeisen hyvä startti. Lapseni haluaisi selkeästi päästä tämpyttelemään ja nappaamaan kiinni maalauksissa vilahtelevista kissoista ja kukista.

Rauhallisessa ja avarassa galleriassa kulku työltä toiselle lapsi sylissä tuntuu kuin jättimäisen kirjan lukemiselta. "Katsos tuota!" "Huomaatkos tuon?" Mitä kissa sanoo?" ,kuiskutan Pojun korvaan. 

Taidenäyttelyt ovat täyden mahan ja ladattujen uniakkujen kanssa mainio vierailukohde. Poju ainakin nauttii tilanteesta paljon enemmän kuin esimerkiksi muskarin räimeestä, jossa omaan puuhailuun ja vanhemman kanssa kommunikointiin on puolivuotiaan vaikea keskittyä.

Täällä värejä, muotoja ja valoja riittää ihmeteltäväksi. Ja mikä mainiota, gallerioissa näyttelyt ovat lähes järjestään ilmaisia ja avaroissa tiloissa saattaa voida kulkea rauhassa jopa vaunujen kera. Varsinkin arki-iltapäivänä, jolloin muita kävijöitä on vähemmän.

Helena Hajanti: My Name Is Lulu -näyttelystä tuli hyvälle tuulelle.

Vauvan kanssa Sibeliusta katsomaan

Seuraavana tavoitteena on käydä katsomassa Sibelius-näyttely Ateneumissa, jossa on mukana myös audiovisuaalista materiaalia. Mahtavaa! Poika vaan rintareppuun ja uusia elämyksiä kohti!

Tottakai hieman mietityttää kuinka vanhan instituution seinät kestävät mahdollista parkaisua. Rauha katsoa kun on taidenäyttelyiden tärkeitä periaatteita, mutta toisaalta kaikenikäisten pitäisi olla tervetulleita museoon. 

En siis suostu hiipimään ja ahdistumaan vierailulla. Mielenilmauksen sattuessa yksinkertaisesti mennään Pojun kanssa alakerran kahvilaan välipalalle. Tai ihan kotiin.

Helena Hajanti: Pääsiäiskissa 

Pääsiäiskaupunki Riihimäki? 

My Name is Lulu -näyttely Riihimäen kirjaston galleriassa vetää kävijöitä tasaiseen tahtiin. Kaksi kouluikäistä tyttöä katsoo kuiskutellen kuvia aivan eri vinkkelistä kuin vanhempiensa olkapäillä keikkuva puolivuotias. Tytöistä paras on kuulemma punataustainen kissa. Nimeän sen itsekseni Porvariskissaksi: niin paksun tyytyväinen ja omanarvontuntoinen se on.

Tunnen taiteilijan työajoiltani ja on mukava nähdä livenä kaikki uusimmat työt ja myös tuntemattoman tuttu asemakaupunki. "Ruma kuin Riihimäki", taiteilija itse nauraa aluksi, kun kysyn millainen kaupunki Riihimäki on. "Sanonnasta huolimatta täällä on hyvää taiteentekemisen meininkiä edelleen."

Gallerian seinällä loimottava humoristinen pääsiäiskissa, pääsisäispupun haastaja, sopii paikkakunnalle. Riihimäki kun on aiempina vuosina julistautunut pääsiäiskaupungiksi, 

Perinteisesti tarjolla on ollut vilkas ja hauska kevättapahtuma markkinoineen päivineen ja touhua on ollut varsinkin perheen pienemmille. Toivoa sopii, että lasinpuhaltamisesta ja taidemuseostaan tunnettu kaupunki jaksaa tarjota monenmoisia taidekylpyjä edelleen kaikelle kansalle.

• Riihimäen pääsiäsitapahtumat päivittyvät piakkoin paasiaskaupunki.fi -sivustolle.
• Helenan ilmeikkäät kissat nähdään seuraavaksi heinäkuussa Hämeenlinnassa.