Klassikkokahvilan kostutetussa torttuversiossa kokemus maistuu: pääkaupunkiseudun leipomoiden ehdoton ykkösrunebergi, sanoo Mama!
Toisin kuin ehkä luulisi, runebergejä on helppo ja nopea tehdä. Puolisen tuntia päikkäriaikaan, eikä enää tarvitse tyytyä hintaviin kaupan versioihin kerran vuodessa. Alla Maman luotto-ohje. (Inspiraatiota saatu Maku-lehden ohjeesta.) Ohjeesta ei tule massiivista määrää, mutta muutama kannattaa raaskia pakastaa pahan päivän varalle.
Taikinasta saa myös pyöräytettyä taivaallisen täytekakun. Sinne vaan sitruunankuorella maustettua vaniljakermarahkaa ja tuoreita vadelmia väliin. Päälle voi pursotella sokerikuorritteesta kauniin silmukkakuvion.
Runebergin kerrotaan olleen todella kaikenmoisten hillosilmien perään. Aamukin aloitettiin aina nimikko-baakkelssilla. Fredrika tuskin kehitti ohjetta, mutta hänen versionsa 1850 -luvulta on se, mikä muistetaan.
Kansallisrunoilijan vaimo sai tyytyä elämään miehensä varjossa, mutta tänä päivänä valtaosa suomalaisista tuntee Fredrikan leivoksen tarinan. Runebergin kirjallinen tuotanto taas on hieman hakusessa.
Jotta ei jäisi vaivaamaan: Maamme-laulun sanat ovat Runebergin käsialaa. Juhannuksen tienoilla kannattaa joskus lukaista Runebergin romanttinen Hanna.
Tee so här:
Jotta ei jäisi vaivaamaan: Maamme-laulun sanat ovat Runebergin käsialaa. Juhannuksen tienoilla kannattaa joskus lukaista Runebergin romanttinen Hanna.
Runebergintortut
(Ohjeesta tulee 12 kpl muffinsin kokoista tai 6 korkeampaa)- 175 g voita
- 1 dl fariinisokeria
- 1 dl sokeria
- 2 munaa
- 2 dl puolikarkeita (speltti)venhäjauhoja
- 1 dl mantelijauhetta
- ½ dl mantelirouhetta
- 1 dl (glut) korppujauhoja
- ½ perunajauhoja
- 2 tl leivinjauhetta
- 2 tl vaniljasokeria
- 1 tl kardemummaa
- ripaus kanelia
- 2 dl kunnon kermaviiliä (ei laihis!)
- 2-3 tippaa karvasmanteliöljyä/aromia
- Päälle sokerikuorrutetta ja vadelmahilloa.
Tee so här:
- Pistä uuni lämpiämään 200 asteeseen.
- Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi.
- Lisää munat yksitellen vatkaten.
- Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.
- Lisää kermaviili. Mausta lopuksi karvasmanteliaromilla omien mieltymysten mukaan.
- Lusikoi voideltuun teflonmuffinsivuokaan.
- Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. (Kakku 175 astetta ja tuplasti pidempi aika.)
- Malta hetki ja koristele sitten jäähtyneet tortut hillolla ja sokerikuorrutteella.
- HUOM! Tortut ovat niin meheviä, ettei kostutusta mielestäni tarvita. Jos kuitenkin haluat kostuttaa esim konjakilla tai punssilla, kiehauta liemi valmiiksi ja käsittele lämpöiset tortut. Liemi: 1 dl vettä ja rkl sokeria (tämäkin vähän maun mukaan) ja mausta haluamallasi alkoholilla. Jos prosentit huolettaa, anna alkoholinkin kiehahtaa. Vaikuttaa vähän makuun, mutta ei tuhoavasti.
Kaipa tämä on sukuvika, että sesonkiherkusta halutaan nauttia ympäri vuoden. Anoppikin vetää mämmiä pakkasesta vaikka lokakuussa.
VastaaPoistaRunebergintortut ovat leivonnaistyyppinä tosin niin hyvä, että sääli, että se on liiskattu marginaaliseksi sesonkitapaukseksi.